perjantai 23. joulukuuta 2016

Paketointia

Pakeeetteja! Voi mä rakastan joululahjoja! Oikeastaan ihan kaikkea niissä. Niiden hankintaa, kun voi miettiä, mikä tekisi juuri sen sulle rakkaan ihmisen onnelliseksi. Niiden kätkemistä, ettei yllätykset paljastu ennen aikojaan. Niiden paketointia ja koristelua. Ja lopulta sitä lahjojen antamista, kun saa nähdä innostuneen ilmeen rakkaiden kasvoilla. Kääreiden rapinaa, lasten riemua, yllättyneitä ja innostuneita huudahduksia... Ja onhan lahjoja myös aivan ihanaa saada. Ja jo pelkkä se ajatus riittää, että joku on ajatellut juuri sinua hankkiessaan lahjan. Ja se ajatus niissä onkin ehkä parasta! Ja nyt ne, jotka uskovat saavansa meiltä lahjan, voivat lopettaa lukemisen ja odottaa aaton yli. ;)



Tältä näyttää meidän lahjat tänä vuonna. Hyvin samalla teemalla mennään, kun meidän joulukoristeluissakin. Kai se on vähän itsekästäkin, että haluaa lahjoista myös omaa silmää miellyttäviä. Meidän lahjat menee kaikki aikuisille, joten ehkä kirkkaiden värien ja punaisen puute ei ketään jää harmittamaan. Ei huolta, kummipojan lahja on kyllä kääritty tiukasti punaisella (vaikka ei kuviin mahtunutkaan).



Tänäkin vuonna joukosta löytyy sekä ostettuja, että itse tehtyjä lahjoja. Molemmat koitin paketoida niin kauniiksi kuin suinkin. Ja hei! Kuvissa näkyy myös mun uusi sisustusihastus. Olen pitkään katsellut tuollaista koria esimerkiksi posteille, mutta kaikki vastaan tulleet ovat maksaneet suunnilleen viisikymppiä, mikä on musta jo vähän turhan suolainen hinta, kun ihan hirveästi valmistusmateriaaliakaan ei tuohon kyllä saa uppoamaan... Mutta nyt löysin täydellisen kokoisen ja näköisen korin sattumalta eilisellä shoppailureissulla Tigerista. Ja tämä maksoikin vain naurettavat kahdeksan euroa. Täytyy vielä kuvailla sitä teille siinä, mihin vähän suunnittelin sitä tänään. Mutta nyt se sai toimittaa lahjakorin virkaa.

Tätä kirjottaessa vilkuilen sivusilmällä Frozenia, ja hoidetaan viimeisiä jouluvalmisteluita Teemun vanhempien luona. Ja mun joulufiilis on huipussaan! Voi, vihdoin huomenna päästään tekemään kaikkia ihania joulujuttuja aloittaen aaton aamu heti joulusaunalla ja -puurolla. Haluan nyt vielä toivottaa lämpöistä, rakkauden täyteistä, kaunista, iloista, tunnelmallista ja ennen kaikkea ihanaa joulua teille kaikille! Nauttikaa tunnelmasta, hyvästä ruuasta, lahjoista ja rakkaiden ihmisten seurasta. Nähdään! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti