torstai 30. kesäkuuta 2016

Päivä Tallinnassa: Kesätukka ja uudet kynnet!

Kesäterkut täältä suunnalta! Kerroinkin teille, että meillä oli tälle viikolle vähän pieniä etelänreissusuunnitelmia, nimittäin Tallinnan risteilyn merkeissä. Mukana matkassa oli tällä kertaa äiti, pikkuveli ja veljen tyttöystävä. Äidillä oli viikkarille joku lahjakortti, joka meni vanhaksi tämän kuun lopussa. Kesäkuun toiseksi viimeinen päivä oli siis mitä oivallisin päivä lähteä reissuun mukavalla kokoonpanolla!


Päivä Tallinnassa -risteily on toteutettu niin, että laiva lähtee Helsingistä edellisenä iltana, on jo yöllä perillä Tallinnan satamassa, ja laivasta pääsee ulos heti aamusta niin, että on sitten koko päivä aikaa palloilla maissa puuhaillen kuka mitäkin. Meidän porukalla ei ollut syömistä ja shoppailua suurempia suunnitelmia, paitsi minulla, koska päädyin varaamaan itselleni vähän extempore meiningillä sekä kampaaja-, että kynsihuoltoajan. Näiden armoilla sitten mentiin vähän koko päivä, aloittaen tottakai hotelli Virun aamiaisbuffasta.



Voin erittäin lämpimästi suositella Virun aamiaista, joka taisi kustantaa 13€ per henkilö. Laivasta piti tosiaan lähteä jo puoli kahdeksalta, joten laivan ylihinnoiteltu buffet ei ollut oikeastaan edes vaihtoehto. Oltiin jo ennen kahdeksaa aamiaispöydässä, kun napattiin satamasta suoraan taksi Virulle. Suuressa aamiaissalissa oli toki tunkua, mutta kaikille riitti mainiosti sekä pöytiä, että ruokaa. Tarjonta oli lisäksi ihanan monipuolinen. Olen tainnut täälläkin mainita, etten ole oikein perinteisen lämpimän aamiaisen ystävä. Mulle ei uppoa munakas ja pekoni heti aamusta, joten oli ihana huomata, että tarjolla oli myös paljon raikkaita hedelmiä ja pehmeän tuoretta leipää.



Täyttävän aamiaisen jälkeen mun oli aika suunnata kohti kampaajaa. Loput porukasta jäivät tekemään ostoksia siksi aikaa Viru keskukseen. Kampaajan kanssa olin vähän laiskalla päällä, joten valitsin ensimmäisen, joka löytyi netistä helposti, suht edullisin hinnoin sekä suomenkielisillä nettisivuilla. Jos ehtisi käyttää vähän enemmän aikaa, niin löytyisi varmasti huokeampia ja vähemmän hienoja vaihtoehtoja, mutta mulle nyt riitti tällä kertaa helppous kriteeriksi. Selkeät suomenkieliset nettisivut, hyvä sijainti ja luotettava olemus veivät tällä kertaa pisimmän korren kauneushoitola Marinessissa.

Mulla ei ollut kovin tarkkaa suunnitelmaa hiuksien suhteen. Vähän leikkausta ja tummempaa väriä päähän. Ja näillä sitten mentiin! Olin varautunut kuluttamaan kampaajantuolia ihan huolella, koska halusin hiuksiini raitoja, mutta käyntini hoituikin tehokkaan ripeästi reilussa tunnissa. Pituudesta lähti omasta painostuksestani ehkä pari senttiä liikaa, mutta mitäpä tuosta. Se on vain hiusta, joka kasvaa kyllä takaisin. Ja sitä paitsi nyt mulla on aivan ihana ja kevyt kesätukka, jonka kanssa kelpaa viilettää pitkin kesän rientoja ilman, että tarvitsee turhaan liikaa miettiä. Otan teille lähipäivinä vähän parempia kuvia uudesta lookista, nyt saatte tyytyä näihin kännykkänäpsyihin. :) Ja ainiin, pitkien hiusten raidoitus ja leikkaus, sekä pesu ja föönaus maksoivat Marinessissa 68€, ei paha! Mariness sijaitsee ihan Stockan vieressä, eli käytännössä ihan siinä keskustassa. Palvelu oli ystävällistä (harvinaista Virossa?) ja koen, että toiveitani kuunneltiin ja että sain kyllä hyvin vastinetta rahoilleni. Marinesiin saatan eksyä vielä tulevaisuudessakin, sillä tarjoaahan kauneushoitola lisäksi muitakin palveluja pelkän kampaajan lisäksi.




Kampaajan jälkeen kävin etsimässä porukkani, jonka kanssa hypättiin taas taksiin, ja suunnattiin tällä kertaa Tallinnan suurimpaan ostoskeskukseen Ulemisteen. Mun shoppailusaavutukset jäivät tällä kertaa aika vaatimattomiksi, mutta mitäpä tuosta. Jäipähän enemmän tuhlattavaksi laivan taxfreehen ja toisaalta eihän tuo kauneudenhuoltokaan ihan ilmaista ole, vaikka aika halvalla kyllä Tallinnassa pääseekin. Shoppailun lomassa käytiin syömässä ja lähdettiin takaisin ydinkeskustaan ja tällä kertaa mulla oli edessä kynsihuolto.



Rakennekynsimahdollisuuksista jaksoin tehdä vähän perusteellisempaa kartoitusta, kuin kampaajista. Huomasin, että monessa paikassa Tallinnassa rakennekynsien hinnat alkaa olla jo ihan Suomen tasolla. Onnistuin kuitenkin löytämään hyvin suositun tekijän, joten ajattelin, että parempi sitten vaikka maksaa laadusta jos hintakin on sama kuin Suomessa. Kokeilin kepillä jäätä, ja jesh, naisella oli eiliselle yksi vapaa aika jäljellä! Minulle se kiitos! Aluksi mulla oli vähän vaikeuksia löytää perille Studio Indigoon, sillä se sijaitsi kolmannessa kerroksessa yhdessä rapussa, jossa oli lukuisia muitakin liikehuoneistoja. Onneksi mulla oli kynsien tekijän numero, joten hän tuli minua vastaan alaovelle. Kynsistudion tilat olivat melko vaatimattomat, joka ei tosin häiritse mua pätkääkään. Se itse ympäristö kertoo loppujen lopuksi aika vähän kynsien tekijän todellisista taidoista. Ja tämä kerta vielä oikein vahvisti säännön. Sillä Ingrid on aivan älyttömän taitava. Nämä on kaikin puolin heittämällä parhaat rakennekynnet mitä mulla on koskaan ollut. Ja Ingrid on kaiken päälle vielä tosi mukava ja puhuu sujuvasti englantia. Mua melkeen harmitti lähteä pois, kun kynnet olivat valmiit. Sanoinkin Ingridille, että en mä voi laittaa kynsiä enää missään muualla, että sen on nyt pakko muuttaa Suomeen. :D Lopuksi kysäisin, että paljonkos nämä ihanuudet nyt sitten kustantaa? No noissa joutui näkemään vähän enemmän vaivaa, kun edelliset oli niin vasemmalla kädellä tehdyt, että 31€. Anteeksi, kuulinko mä nyt oikein? Suomessa kynnet maksaa helposti tuplasti tuon verran ja olin ihan ihmeissäni, kun olin käsittänyt Tallinnan hintojen olevan lähes samalla tasolla. Mutta ei, ihan oikein mä sen hinnan kuulin. Joten ystävät rakkaat, en voi muuta kuin lämmöllä suositella Ingridiä. Studio Indigolla ei ole virallisia nettisivuja, mutta facebook -sivut löytyy, ja sieltä kautta ajan varaaminenkin hoitui älyttömän vaivattomasti.







Taisin melkeen hypellä ulos kynsihuollosta. Uusi tukka, uudet kynnet, kyllä tollaset asiat vaan tekee niin iloiseksi ja mielen keveäksi. Olo on ihanan freessi, ja melkeen kuin uudesti syntynyt. Meillä oli ihana päivä Tallinnassa, vaikka osan vietinkin keskenäni hoidoissani. Paluumatkalla istuttiin laivan aurinkokannella tähystämässä hitaasti lähestyvää Helsinkiä. Suomenlinna näytti mahtavalta, kun aurinko paistoi ja meri oli tyyni. Lisää näitä päiviä mun kesääni kiitos! <3

2 kommenttia:

  1. Olipa kuvaavasti kertottu meidän reissustamme 😊. Upea reissu kerrassaan hauskassa seurassa.

    VastaaPoista