maanantai 7. syyskuuta 2015

Paras tapa viettää sadepäivää

Heissan rakkaat! Mitä teille kuuluu? Täällä menee ihan kivasti. Meillä osui Teemun kanssa tälle päivälle molemmille vapaapäivä (mikä on muuten nykyään melkein yhtä harvinaista, kuin seitsemän oikein lotossa. Loman jälkeen on menty yksi vapaapäivä/viikko meiningillä, ja se mahdollisuus, ettei Teemulla olisi koulua tai töitä sinä päivänä on aika häviävän pieni). Anyhow, päätettiin nyt vähän "juhlistaa" yhteistä vapaata sadepäivää pienellä hemmotteluhetkellä. Lähdettiin nimittäin rentoutumaan ja lillumaan Flamingon kylpylään muutamaksi tunniksi. Ja täytyy kyllä sanoa, että teki äärimmäisen hyvää! Totaalirentoutumista, jonka aikana saa unohtaa kaiken muun ja vain yksinkertaisesti olla.


Me ollaan kerran aikaisemminkin oltu tuolla Flamingossa ja nimenomaan K20 kylpylän puolella. Kun astuu sisään aikuistenkylpylän puolelle, on kuin astuisi kokonaan toiseen maailmaan. Kauas huudoista ja perus uimahallihälinästä, hiljaisuuden ja rauhallisuuden tyyssijaan. Kylpyläosastolla soi hiljainen ja rentouttava musiikki, ilma on lämmintä ja kaikki jopa liikkuvat korostetun hitaasti ja rentoutuneesti. Oma suosikkini tuolla on ehdottomasti lämminvesiallas, jonka pinnan alla soi musiikki. Ympäröivä maailmahan hiljenee muutenkin, kun laittaa korvat veden alle, mutta kun kelluu silmät kiinni, ja samalla vedestä kantautuu korviin rauhallista musiikkia, on se jotenkin suorastaan satumaista. Menkää ja kokekaa, oma olo on ainakin kuin uudesti syntynyt ihanan kylpylävisiitin jälkeen!

Kuvat lainattu Flamingo Spa:n sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti