sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kesä on vihdoin täällä!

Mun mielestä eilen oli ensimmäinen päivä, kun tuntui ihan oikeasti siltä että nyt on kesä. Mulla oli lämmin, ja yhdessä vaiheessa jopa kuuma! Ja ihanaa vapaapäivää kyllä osasi taas arvostaa kuuden työpäivän jälkeen. Perjantaina oli Teemun veljen synttärit, ja me juhlittiin niitä eilen brunssin merkeissä. Teemun veljelle ei ollut kerrottu mitään määränpäästä, vaan ovela anoppi oli järjestänyt kaiken ja onnistui myös pitämään yllätyksen salassa loppuun saakka. Kun ajeltiin kohti Eiranrantaa ja Cafe Carusellia, ehti tulla jo vihjailua risteilystä lähtien. Olympiaterminaalin kohdalla ei sentään kaarrettu vasemmalle, vaan jatkettiin Eiranrantaan, missä Cafe Carusel sijaitsee upealla paikalla ihan meren rannalla.








Voin lämpimästi suositella Carusellin aamiaisbrunssia, sillä kohtuullisen hintansa lisäksi tuo oli myös sisällöltään oikein toimiva. Itse tykkään syödä aamuisin raikkaasti, niin ettei aamupalasta jää hirveän raskas fiilis. Sen takia en ole koskaan ollut ns. englantilaisen aamiaisen ystävä, missä aamu aloitetaan munalla, pekonilla ja pavuilla. Muutenkin vähän jotenkin vierastan lämmintä ruokaa aamupalana. Carusellin aamiaislautanen oli ihanan raikas ja kevyt, ollen samalla myös hyvin täyttävä.

Brunssilta suunnattiin nauttimaan kesäisestä ilmasta, ja käytiin pelaamassa kierros minigolfia. Mä olin siinä itseasiassa aika luonnonlahjakkuus, ja tulinkin toiseksi häviten Teemulle vain viisi pistettä! Ja kuvista päätellen mä oon ollu pyörimässä Eiranrannassa ihan keskenäni, enkä viiden hengen porukassa... :D




Kesä ja jäätelö. <3 Käytiin vielä nappaamassa Helsingin jäätelötehtaan jäätelökojusta neljän euron jäätelöpallot. Ja katsokaapa tuota palloa! Siis kerrankin jäätelökioskista saa rahoilleen vastinetta, sillä yleensä pallosta saa pulittaa naurettavan summan ja koko on ehkä kolmasosta tuosta.

Ihana vapaapäivä päätettiin ystäväpariskuntien kanssa nauttien mainiosta seurasta, ruuasta ja juomasta pikkutunneille saakka. Lotta ja Elias oli tehnyt nälkäisille herkullisen ruokaisan salaatin, ja raikkaat jälkkäriyllätykset vielä lisäksi. Pakko taas todeta, että mulla on oikeasti ympärilläni aivan mahtavia ihmisiä, joista saan olla niin kiitollinen. Kiitos toverit, otetaanhan taas pian uusiksi? (;



Voin ilokseni kertoa, että kesäfiilis ei kadonnut tänään minnekään. Edes työpäivä pienessä väsymyksessä ja uupumuksessa ei mun fiilistä lannistanu, vaan heti töiden jälkeen lähettiin tuon miehekkeen kanssa parin tunnin pyöräreissulle. Aivan mahtavaa, että valoisaa aikaa ja aurinkoa vaan riittää vielä pariksi tunniksi vaikka tulisi töistä kotiin vasta seitsemältä! Olenko muistanut mainita miten paljon rakastankaan kesää? <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti