perjantai 24. huhtikuuta 2015

Viimeinen silaus matkalle

Heippa vaan! Tosiaan aikamoista haipakkaa on vedetty viimeiset pari päivää täällä päässä. Eilen aamulla kynsihuolto, mistä suoraan töihin ja sieltä suoraan ostoksille. Vähän sellainen eat-sleep-run-repeat -fiilis tällä hetkellä!



Tässä näkyykin tuon eileisen ostosreissun saldoa. Ihana haitulapaita on Bik Bokista, ja hassua kyllä parhaiten päälle istui paita kokoa XS. Jälleen hyvä todiste, että kokolappujen armollinen tuijottaminen on täyttä hömppää. On olemassa esimerkiksi yksi liike, jossa kaikki vaatteet on mitoitettu pitkille ja hyvin hoikille ihmisille. Voi vaan huvikseen arvata, löytääkö tällainen kääpiö sieltä yhtikäs mitään. Siksi suorastaan rakastan liikkeitä, missä vaatteet on mitoitettu "normaalien" naisten mukaan. Kuten esimerkiksi KappAhl, mistä satuin aivan sattumalta löytämään mitä täydellisimmät farkkushortsit!

Monissa nuorten liikkeissä farkkushortsitrendi kun tuntuu tällä hetkellä seuraavan hyvin vahvasti periaatetta, jonka mukaan vähintään puolet pakaroista pitää vilkkua ja housujen puristaa kuin viimeistä päivää. Olin jo oikeastaan ehtinyt ostaa shortsit toisesta liikkeestä, mutta sitten näin nämä ihan ohimennen ja ajattelin huvikseni sovittaa. Ja jouduin kaksi kertaa hakemaan pienemmän koon, mitä alkuperäinen valintani olisi ollut. Sillä olihan jo ostetut shortsitkin vähän naftit ja L kokoiset. Heti kun sain nämä toiset, kokoa 38, jalkaani, lähtivät edelliset shortsit äkkiä palautukseen. Siis voivatko farkkushortsit oikeasti olla näin mukavat?? Mistään ei purista, istuminen ei tuota tuskaa, ja kaikin puolin muutenkin niin mukavat housut! Niin sitä itsekin vaan huomaa kovin orjallisesti noudattavansa vallitsevia muotitrendejä, että meinaa ostaa lievästi epämukavat housut paremman puutteessa.

Myös ihan perus mustat ballerinat olivat hankintalistalla, ja nuo pääsevätkin varmasti kovaan käyttöön Kroatiassa. Ihana turkoosi bikiniyläosa on Cubukselta, missä oli bikiniosia myynnissä 5,95 euroa kappale! Multa löytyy jo ennestään sen verran kivoja bikineitä, että rajoitin ostoni vain näihin yksiin, vaikka mieli olisi tehnyt napata ehkä useammatkin mukaan.. :D

Olen ihan menettänyt sydämeni näille kaksipuolisille korvakoruille ja matkalle lähti mukaan muutamat vähän värikkäämmät yksilöt piristämään lookkia. Nämä näyttää varmaan aikas kivalta rusketuksen kanssa. ;)


Aamulla tosiaan sain herätä melkoisen aikaisin, kun kynsihuolto oli klo 7.30. Jep, luitte oikein. Sanoin Jaanalle, että älä sitten ihmettele jos simahdan kesken huollon. Nainen vaan totesi, että ei se mitään, kunhan kynnet pysyy sillä välin pöydällä! :D No, selvisin nukahtamatta, mutta aika suurta tahdonvoimaa piti käyttää sitten ihan koko loppupäivän ajan hereillä pysymiseen. Aikaisuudesta huolimatta oli se kyllä silti sen arvoista, niin sain kynnet laitettua nätiksi reissua varten. Näistä tuli mun mielestä jälleen aivan sairaan suloset, ja once again, näyttää saletisti hyvältä ruskettuneen ihon kanssa.


Nyt mun täytyy kipittää pakkaamaan! Huomenna puoliltapäivin on lähtö kentälle ja sitten suunnataan Kroatian lämpöön. Voi ah ihanuutta. Kamera lähtee siis tosiaan mukaan, samoin minikannettava. Tarkoitus olisi siis teille varmaankin myös reissun päältä rustailla, mutta en kuitenkaan mene mitään kiveen kirjoittamaan. Tavoitteena on rentoa lomailua, mutta enköhän mä jossain välissä ehdi kirjoittelemaan jos wifi vaan pelittää. Seuraavan kerran kuulette musta siis luultavasti altaan reunalta. :) Siihen asti heissan kaikki ihanaiset sielä! <3

Ps. Tämän postauksen kuvat on otettu Olympuksella, eli ehkä se kuuluisa yhteinen sävel sieltä vielä löytynee...?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti