perjantai 24. huhtikuuta 2015

Olympus Pen Mini E-PM2 ♥

Perheeseemme on liittynyt uusi tulokas. Se on pieni, kaunis ja omalla tavallaan vahinkolapsi. :D Kauan toivottu ja haaveiltu, mutta varsin yllättäen hankittu. Saanko esitellä Olympuksen minijärkkärin!

Päätin sitten tosiaankin toteuttaa tämän yhden haaveen josta teillekin jo mainitsin. En osannut odottaa, että päätös tapahtuisi näin nopeasti. Menin ostamaan ihan jotain muuta, ja palasin kotiin uuden kameran kanssa. Ei hirveen mun tyylistä, sillä olen yleensä melko pihi ja tarkka rahankäytöstä.


Nyt ollaan noin viikon verran painittu mun uuden toverin kanssa. Ero Canoniin on nimittäin melkoinen, eikä kaikki säädöt oikein vieläkään meinaa asettua kohdilleen. Mutta hiljaa hyvä tulee, eikä hyvin vakuutettu kamerauutuus ole ainakaan vielä lentänyt seinään.

Olympuksen olisi tarkoitus matkata meidän mukana Kroatiaan ja ikuistaa meidän lomaa, joten toivottavasti löydetään yhteinen sävel viimeistään siellä. :D Yksi tärkeimmistä syistähän tämän hankintaan oli juurikin tuo kompakti koko, mikä on varsinkin reissun päällä erittäin tervetullutta!


Mun on hirveän vaikea sanoa tästä kamerasta vielä juuta eikä jaata, mutta kun säädöt käy tutuiksi, voisin esitellä teille enempikin mitä kaikkea kameran kätköistä löytyykään ja mistä kehittyy ne omimmat kuvaustekniikat. Mutta älkää huoliko, kuulette, ja ennen kaikkea näette, tästä kaverista kyllä vielä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti