sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulua kotiin

Joulu alkaa pikkuhiljaa olla jo ovella ja  aattoon on enää alle pari viikkoa (iik!!). Se tarkoittaa meillä sitä, että koti on jo laitettu ihanan jouluiseksi. <3






Ihanan minimalistista, kuusta koristaa valkoinen ja hopea. Ripaus Joulun punaista oli kuitenkin myös saatava, ja se näkyykin sitten enemmän kodin tekstiileissä. Myös kylppärin ja keittiön pyyhkeet päivitin punaisiksi. Ja Teemu kävi ostamassa uuden saippuapumppupullon kylppäriin H&M Homesta, kun ihastuin Tukholmassa yhteen tiettyyn yksilöön. Tällä hetkellä en voisikaan olla onnellisempi omassa kodissa, kun täällä on niin nättiä ja siistiä.

Me muutettiin myös vähän järjestystä, ja siirrettiin tuo valkoinen arkku makkarista olohuoneeseen ihan vaan kokeilumielessä. Päälle pehmoinen lampaantalja ja pari tyynyä, ja voi miten kivan näköinen ja jouluinen sisustuselementti siitä saatiinkaan!

Kuvista poiketen kuusi ei näytä enää lainkaan yhtä orvolta, kun se on saanut jo kasan lahjoja alleen kutkuttelemaan ja piristämään. Lahjatkin ovat sävysävyyn  kuusen koristeiden kanssa, valkoista ja hopeista. Paitsi rakkaalle kummipojalle, jonka lahjat on kääritty kirkkaan punaiseen. <3





Lauantaiaamuna piti pari kertaa hieraista unenpöpperöisiä silmiä, ja pohdinkin vakavasti olevani vielä untenmailla. Sillä yön aikana maahan oli kertynyt reilu lumipeite ja puiden oksat notkuivat lumen painosta. Koko aamu meni sohvalla istuskellen, glögiä hörppien ja vaan tuijottaessa tuota taianomaista maisemaa ikkunoiden takana. Kyllä se vaan taitaa olla niin, ettei musta olisi kaupungissa asumaan. Ei sitä nytkään missään maaseudulla olla, mutta kyllä mä tykkään hirveästi kun omasta ikkunasta näkee lähimetsään eikä vastakkaisen talon seinään.


Tämä kuva on jo joulukuun ekalta päivältä, mutta mun mielestä se sopi hyvin tämän talvisen postauksen jatkoksi. Saisi melkeen olla enemmänkin tota pakkasta, niin ihana on kääriytyä pehmoisiin huiveihin ja lämpöisen takin uumeniin kaunis karvareunainen huppu päässä. Vähän on kyllä näiden kelien kanssa jännäämistä taas tänä vuonna, että saadaanko sitä kuuluisaa valkeaa joulua vai eikö. Mun joulumieli ainakin on ihan huipussaan, ja fiilistelen kaikkea joululauluista lahjojen paketointiin. Ajatelkaa, että enää yksi työviikko edessä! Muistakaahan nauttia täysillä joulunajasta, ja unohtakaa turha stressailu. Joulu on jo ovella! <3

2 kommenttia:

  1. Teidän koti on kyllä niin kaunis ja elegantin näköinen :-) Joulukoristeet tuovat vielä oman pienen fiilistelylisän. Toivottavasti tämä lumi pysyisi nyt vielä jonkin aikaa maassa ja saataisiin kaunis valkoinen joulu koko Suomeen! Ihanaa joulunodotusta teille molemmille! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana Jenna, kiitos! <3 Täälläkin ollaan sormet ja varpaat ristissä!
      Ihanan lämpöistä joulunaikaa myös sinulle! (;

      Poista